19.12.2018

Pilke silmäkulmassa kiitokset syksystä


Sanavalmis viidennen luokan opettajamme Päivi Laurila-Järvinen piti lukukauden päätöstilaisuudessa aikuisille puheen, joka sai koko henkilökunnan vuoroin hersyvään nauruun ja vuoroin kyyneliin. Haikein mielin päästämme Päivin takaisin kirjailijankammionsa uumeniin ja toivomme tiemme vielä joskus kohtaavan.


Tässä videon teksti luettavana versiona:

Kiipeän komean koulun kolmanteen kerrokseen. Kuusitoista koululaista komerossani. Käyttäytymissääntöjä kirvoitetaan, kirjoitusten kiemuroita kukistetaan, keskittymistä kehitetään, koulua kiertäneen kakaran komennan kolmion kulmalle kyykkimään. Kasvit, kurkut, kaalit kielellä. Kuusten katveessa koulunkäyntiä.

Kuutoset klöntteinä koulun komeroissa kiroilevat, känyköitään käpeltävät, kulmiaan kurtistelevat. Kömpelöt kutoset kömpivät kipakkaan keliin, kilvan kielletyillä kuutioilla keikistelevät, koulun kunkkuina kuvittelevat kopistelevan. Kansankynttilöiden käämit kierroksilla kutosten kantturamaisesta käytöksestä. Kirjastossa kestokeskustelunaiheena kutosten kurvoottelu. 

Kaupasta kaakaota, keksejä kannan. Koululaisten kokouksessa kyselykaavaketta kaivellaan, käytäväkäyttäytymistä katsellaan, kehitellään koulun käytänteitä kakaroille kiehtoviksi.

Keppejä, kiviä kerään kentältä, kersojen käsistä. Kyynelehtivän kekaran kainalooni käperrän, kuiskin kannustavia kutsuja, kuraattorin koppiin kipitän.

Koko kansakunnan kakarat kirjoja kainostelevat. Kakisteleva kirjaintaito kaupungissamme kohollaan. Koulussamme kuluneet kuukauden kirjoja kurkistellaan, kavereiden kanssa kirjoista kuhistaan. Kirjojen kertomuksista koulun kulmat, käytävät, komerot, katot kupruilevat kakaroiden kätösissä kehkeytyneitä kokonaisuuksia. Komeat kirjamessut kantautuu kotiväen katseltaviksi.

Kersojen kasvatus käännetty koulun kontolle. Kokonaan keittiön kaapista kaahivat keksejä, karamelleja. Kotiväki kiireiltään kenties koskaan kakaroittensa kanssa keskustele; kännyköitään käpeltävät, kavereittensa kanssa kihertävät, kuohujuomaa kippailevat. Kansalaisten kehot koukistuu, kangistuu. Kansakunnan kohentuneesta kurjuudesta karjutaan, koulun kontolle kaikki kasataan.

Klikkaa koneelle kokeet, kehut, kyvyt. Kiikkumiset, kiljumiset, karjumiset. Kotiläksyt, käsirysyt. Kynättömyydet, kumittomuudet, kirjattomuudet. Könyämiset, komuamiset, koluamiset. Kärttyisät kotiväet kireänä kirjoittavat kritiikkiä, kanteluita. Klikataan kirjeet käsitellyiksi kuin kimaltavia kuita. 

Kello kipittää keskipäivällä, kerhoon kerittävä, kusi kiertää kehikossaan, kompastun kakkatahradesinfektioämpäriin. Kaupungissamme kohdellaan koulua kalpaten. Korttilahjatkin kiellettiin.

Kaamosajan koettaessa kiire kuristaa kansankynttilän kaulaa, kiristää keskushermostoa, kulmat kurttuun kurtistaa. Kipakat kirmaisut, karmit kolisevat kiukkuisten käsissä. Kyyneleet kimpoilevat kuuvahtaneittenkansankynttilöiden kasvoille; koneeksiko korkeakouluttauduin.

Kannattaisi katsoa kannettavaa kuormaa kasvoista kasvoihin. Kouluun kuleksii kaikenlaisia kampanjoita, kokeiluja, kyselyjä, kehittelyjä, kirjaamisia, kaavakkeiden kokoamisia. Kiireen keskellä kiivaita kimpaleita kilisee kolisee.

Kääritään kokoon kiire. Keksitään kiireettömyyden kulmakiviä. Kampataan kateus, katkeruus. Kannustetaan kanssamatkustajia. Kutistetaan kyräily. Kurtistetaan kuristava kunnianhimo. Kumotaan kökkä.

Kiireettömällä koululla kerkiää keskittymään kakaroihin. Kuplivalla kujeilulla kahvikuppi kädessä kivetkin kengissä kääntyvät kimaltaviksi. Kirkkaat kiinnostuksen kohteet kunniaan. Kuljetaan käsikädessä. Kerskaillaan keskittyvistä kakaroista, kiitollisista katseista, kuuntelevista korvista, kauniista kielistä kanssakulkijoillemme. Keskinkertaisina kurotumme korkeammalle.

Kerään kamani konttiin, kulkurina kierrän, kuusen katveessa kyykistyn kehdon kupeelle kiitollisena kaikesta kokemastani. Kynttilään kyhään keltaisen kehän, korviini kantautuu komean koulun kanssamatkustajien kaiku.

Kauniisti kiittäen keltainen kihertelijä
Päivi

© Päivi Laurila-Järvinen 2018

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti