27.5.2016

Paula Kallioniemi

Eilen saimme lähettää iki-ihanan terveydenhoitajamme Paula Kallioniemen viettämään pitkiä ja antoisia vapaapäiviä. 

Läksiäisseremoniaan kuului Julian luokkalaisten tyttöjen tekemä perusteellinen terveystarkastus, joka hulvattomuudessaan sai yleisön nauramaan vedet silmissä. 

Paulan työt Aurorassa päättyivät perinteiseen lounaaseen rehtorin ja koulusihteerin seurassa.


Jälleen kerran, kuvat kertovat oleellisen.








25.5.2016

Kerhoja ja taiteen perusopetusta

Auroran koulun uusissa tiloissa alkaa ensi lukuvuonna koulun jälkeen taiteen perusopetuksen opetus. Tarkoituksena on tarjota perheille ja lapsille mahdollisuus harrastaa ”omassa kylässä” mahdollisimman monipuolisesti. Taiteen perusopetus tapahtuu koulun tiloissa koulupäivän jälkeen ja se on tavoitteellista, maksullista toimintaa. Maksut ovat noin 80-160 euroa/lukukausi.

Syksyllä Auroran koulussa toimintansa aloittavat alla esitellyt taiteen perusopetusta antavat tahot. Linkit vievät  taidekoulujen omille nettisivuille ja ilmoittautumisiin.

Espoon esittävän taiteen koulun (ESKO) kerhot:

 Espoon kuvataidekoulun kuviskerhot:

Musiikkikoulu Juvenalia
Lisäksi Juvenalia tulee tarjoamaan musiikkiteatteriin liittyviä kursseja, joiden sisällöistä ja ilmoittautumisohjeista ilmoitetaan myöhemmin.


Koulun omat kerhotNäiden kerhojen lisäksi koulu tarjoaa tuttuun tapaan huoltajille maksuttomia koulun omia kerhoja viikottain. Niiden aikataulut selviävät vasta syyskuun aikana ja niistä tiedotetaan Wilman lisäksi koulun blogisivun kerhotarjottimella

20.5.2016

Jukka Jokiranta

Kaikkien rakastama Jukka Jokiranta päätti siirtyä vapaaherraksi, palatakseen myöhemmin tekemään töitä ihan vain huvikseen. Tänään hänen työpäivänsä oli tavanomaista perjantaita pidempi ja tyystin toisenlainen.

Kuvat kertokoot päivän tunnelmista, tekstit saa kukin sanoittaa omien muistojensa ja kokemustensa mukaisesti.

















18.5.2016

Eppujen vanhempainilta


Tulevat ekaluokkalaiset kävivät aamupäivällä tutustumassa koulutouhuihin väistötiloissamme.
Onneksi he pääsevät syksylla aloittamaan koulun uudessa, hienossa ja tilavassa rakennuksessa.

Kuvia tutustumispäivästä tulee tänne blogiin ihailtavaksi pienellä viiveellä. Kuudesluokkalaiset kuvasivat lapsia niin ahkerasti, että niiden (kuvien, ei lasten) purkaminen ja siirtäminen muun koulutyön ohessa kestää hetken.

Kuvat löytyvät minielokuvana koulun FB-sivulta (linkki).

Eskareiden vanhemmat puolestaan pääsivät illalla monelle ensimmäiseen vanhempainiltaansa. Järvenperän koulun auditoriossa kuunneltiin tarkasti, mitä kaikkea uutta lasten elämään kesän jälkeen on odotettavissa. Tärkeimpänä viestinä taisi olla opettaa lapset tulemaan itse kävellen kouluun. Ja vähintään yhtä tärkeänä kuultiin tieto, ettei yhtään haittaa, vaikkei aina kaikessa aina onnistukaan. Aurorassa harjoitellaan asioita yhdessä.

Tästä linkistä voit katsoa rehtori Ulriika Huiman vanhempainillassa näyttämät diat.

15.5.2016

Hyvinvointimessut


Perjantaina 6B-luokan oppilaat järjestivät hyvinvointimessut. Oppilaat esittelivät standeillaan seuraavia asioita: terveellinen ravinto ja ateriarytmi, huumausaineet, hampaiden hoitaminen, ihon hoito, liikunta, mindfullnes, rentoutus, uni ja hygienia.

Luokassa kävi pisteisiin tutustumassa koulun henkilökuntaa ja muita luokkia. Pisteet olivat pitkälti toiminnallisia. Myös tietoiskutyyppiset esittelyt olivat erittäin hyvin valmisteltuja ja keskusteluja käytiin innokkaasti niin kannabiksesta kuin ihon puhdistuksestakin.

Tiedätkö sinä mikä on konjakkisieni?
(*vastaus kuvien alla)






*ihonpuhdistustuote





11.5.2016

Pekka Töpöhäntä


Aurinkoisen keskiviikon  paras hetki lieni jokaisella osallisella Auroran kevätjuhlassa. Tämä Pekka Töpöhäntä -esitys oli viimeinen laatuaan väistötiloissa ja myös viimeinen virkatyöhön liittyvä ohjaus kunnianarvoisalle Suomen ensimmäiselle ilmaisutaidon opettajalle Jukka Jokirannalle. JJ jää ansaitulle eläkkeelle 20. päivänä toukokuuta, mutta teemme kaikkemme houkutellaksemme hänet huvin vuoksi teatteritöihin heti kesäloman jälkeen.

Tätä linkkiä klikkaamalla pääset katsomaan illan tunnelmia molemmista juhlista.

Kiitos Minna Grönblomille kuvista! Mikäli jollakin paikallaolijoista on lisää kuvia tai videoita täällä julkaistavaksi, lähettäkää ne osoitteeseen aurorankoulu@gmail.com.

4.5.2016

Osallistamispäivä

Oppilaskunnan parlamentti suunnitteli ja järjesti oppilaita osallistavan toimintapäivän perjantaina, 29.4. Koulupäivän aikana käytiin erilaisissa kerhoissa, joita pitivät oppilaat itse. Kerhotarjonnan lisäksi oli mahdollista osallistua myös koulun opetussuunnitelmatyöhön pajassa, jossa pohdittiin käyttäytymisen arviointia. 

Tässä oppilasdokumentoijan kuvapoiminnat päivästä: